Tajusin etten voi ikuisesti aina vain juosta pakoon.
Lopulta on kuitenkin pakko joko myöntyä,
tai kiittää ja kumartaa.
Tämän päiväinen päämäärätön vaellus yksin metsissä monta tuntia oli aika tyhjentävää. Sitä ehtii miettiä yhtä sun toista siinä hiljaisuudessa ja yksinäisyydessä. Istuin, kävelin, juoksin. Jätin jälkeeni kaikki ajatukset, tunteet, kyynelet. Nyt aloitetaan puhtaalta pöydältä.