Aito oppi kaataa ojaan,
saa mielen ruvelle ja saa näkemään tähtiä.
Mutta ojassa jos missään opit.
Päivät kuin unta, nopeasti haihtuvaa, katoavaa, ei toista samanlaista tule kuitenkaan,
Mitä me jälkeemme edes jätetään, mitään pysyvää ei milloinkaan,
Hädissään puristaa muistoja rintaansa vasten tyttö, ei tahdo niitä kadottaa,
Mutta ei ikänsä kaivannut kokonaan voi koskaan kai unohtaa,
Tahtoo hartaasti uskoa että elämän syrjässä roikkuva voi todella pelastua,
Vaan pitää opetella uudestaan joka aamu hengittämään, elämään, ymmärtämään, arvostamaan, rakastamaan,
Sillä ei koskaan opi tyttö arvostamaan sitä mitä hänellä jo on,
Ennen kuin kääntyy ja huomaa kaiken jo kadonneen,
Jäljelle jääneen vain kolon suuren.
Hahaa, tiistain myöhäisillat on bloggausta varten :D.
VastaaPoistaJoskus mä erehdyn luulemaan että sä kopioit näitä juttujas jostain maineikkaasta runokirjasta, kunnes sitten tajuan, että ne kertookin susta ja sun kielellä <3
juu, ihan itse monimutkaisia ajatuksiani punon runomuotoon :) ja tosiaan, illalla tulee aina kaikki parhaat ideat ja ajatukset :D
VastaaPoista