Sinistä.
Violettia.
Vihreää.
Keltaista.
Oranssia.
Punaista.
Katso!
Vaikka kuinka olin vannonut, etten sotkisi itseäni ikinä mihinkään tälläiseen, ovat puhtaat käteni nyt aivan värikkäät.
Eikä se noin vain irtoakaan käsistä. Paitsi ehkä kulumalla. Ei kyllä silloinkaan enää nyt, kun annoin maalin kuivua, ihan tarkoituksella vieläpä.
Huomaamattani sotkuillani maalasin sateenkaaren.
Ja sateenkaaren päässähän on perinteisesti aarre.
Mutta en taida tarvita sitä.
Kun taisin jo löytää omani.
15. lokakuuta 2013
4. syyskuuta 2013
let them wonder how we got this far, 'cause I don't need to wonder at all
Askel.
Toinen.
Kolmas.
Kylmän tuulen lyödessä samalla kasvoihini.
Voin melkein maistaa meren suolan kitkerän maun huulillani.
On pimeää, mutta en pelkää.
Niinkuin yleensä pelkään.
Seuraan sokeana talutuksessa sinne minne johdatat.
Tiedän vain sen, etten haluaisi kastua.
Mutten tiedä pettääkö seuraava, vai sitä seuraava askeleeni alta.
Vai pääsenkö turvallisesti toiselle puolelle virtaa kuivilla.
Ei ole olemassa enää ajan- tai paikantajua.
Ei edes sanoja tai selityksiä.
On vain se tunne.
Miksi edes seuraan,
Se miksi olen nyt tässä.
Se tunne, että olen juuri siinä missä minun kuuluukin olla.
Siihen tunteeseen takerrun kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.
Vaikka ei minun tarvitsisi.
En ole edes merihädässä.
Vaikka vesi on tummaa.
Ei ole syytä pelätä.
Ei enää.
Voin päästää irti.
Enkä silti huku.
Sitä kutsutaan luottamukseksi, ystävä hyvä.
Oikeasti, ei vesi katoa ympäriltäni, jos suljen hetkeksi silmäni.
Ei ole hätää, se kaikki oli lähtöisin vain mielikuvituksestasi.
Teit maailmasta ja ihmisistä pahoja vain oman mielesi sisällä.
Vaikka kaikki oli niinkuin ennenkin.
Ymmärsin jo, ettei synkkä vesi tai hukkuminen pelota minua enää.
Opinhan jo aiemmin hengittämään veden alla.
Kun ei ole mitään pelättävää, miksi pelkäät?
Vesihän oli vain kuvitelmaa.
Ja kaiken lisäksi osaat uida varsin hyvin.
Etkä koskaan ole pelännyt hukkumista niin paljoa.
Se oli se tunne, mitä pelästyit.
Se oli se todellisuus, jota yritit juosta pakoon.
Vaikka kaikki oli hyvin.
Vaikka näin oli ehkä tarkoitettu.
Ei ole hätää.
Hengitä.
Olet kuivalla maalla.
Turvassa.
Vesi kuohuu vain ja ainoastaan sisälläsi.
Ja kyllä sekin myrsky laantuu sieltä aikanaan.
On vain hullua, kun pitää uskoa ja luottaa.
Että merihädässäkin joku pelastaa.
Juuri minut.
Mutta kun pelätä ei saa,
Jos tahtoo milloinkaan,
Onnen saavuttaa.
Toinen.
Kolmas.
Kylmän tuulen lyödessä samalla kasvoihini.
Voin melkein maistaa meren suolan kitkerän maun huulillani.
On pimeää, mutta en pelkää.
Niinkuin yleensä pelkään.
Seuraan sokeana talutuksessa sinne minne johdatat.
Tiedän vain sen, etten haluaisi kastua.
Mutten tiedä pettääkö seuraava, vai sitä seuraava askeleeni alta.
Vai pääsenkö turvallisesti toiselle puolelle virtaa kuivilla.
Ei ole olemassa enää ajan- tai paikantajua.
Ei edes sanoja tai selityksiä.
On vain se tunne.
Miksi edes seuraan,
Se miksi olen nyt tässä.
Se tunne, että olen juuri siinä missä minun kuuluukin olla.
Siihen tunteeseen takerrun kuin hukkuva pelastusrenkaaseen.
Vaikka ei minun tarvitsisi.
En ole edes merihädässä.
Vaikka vesi on tummaa.
Ei ole syytä pelätä.
Ei enää.
Voin päästää irti.
Enkä silti huku.
Sitä kutsutaan luottamukseksi, ystävä hyvä.
Oikeasti, ei vesi katoa ympäriltäni, jos suljen hetkeksi silmäni.
Ei ole hätää, se kaikki oli lähtöisin vain mielikuvituksestasi.
Teit maailmasta ja ihmisistä pahoja vain oman mielesi sisällä.
Vaikka kaikki oli niinkuin ennenkin.
Ymmärsin jo, ettei synkkä vesi tai hukkuminen pelota minua enää.
Opinhan jo aiemmin hengittämään veden alla.
Kun ei ole mitään pelättävää, miksi pelkäät?
Vesihän oli vain kuvitelmaa.
Ja kaiken lisäksi osaat uida varsin hyvin.
Etkä koskaan ole pelännyt hukkumista niin paljoa.
Se oli se tunne, mitä pelästyit.
Se oli se todellisuus, jota yritit juosta pakoon.
Vaikka kaikki oli hyvin.
Vaikka näin oli ehkä tarkoitettu.
Ei ole hätää.
Hengitä.
Olet kuivalla maalla.
Turvassa.
Vesi kuohuu vain ja ainoastaan sisälläsi.
Ja kyllä sekin myrsky laantuu sieltä aikanaan.
On vain hullua, kun pitää uskoa ja luottaa.
Että merihädässäkin joku pelastaa.
Juuri minut.
Mutta kun pelätä ei saa,
Jos tahtoo milloinkaan,
Onnen saavuttaa.
17. kesäkuuta 2013
never mind I won't find someone like you
Sanoin hyvästit epävarmuudelle.
Murskasin ennakkoluulot.
Unohdin pelon ettei minua kuitenkaan haluta.
Katsoin ihmisiä pintaa syvemmälle.
Kurottauduin liian kauas.
Tipahdin pinnan alle.
Hätäännyin hetkeksi.
Mutta ymmärsinkin että osaan hengittää veden alla.
Murskasin ennakkoluulot.
Unohdin pelon ettei minua kuitenkaan haluta.
Katsoin ihmisiä pintaa syvemmälle.
Kurottauduin liian kauas.
Tipahdin pinnan alle.
Hätäännyin hetkeksi.
Mutta ymmärsinkin että osaan hengittää veden alla.
2. toukokuuta 2013
you need to live now and hold on 'cause love comes slow and it goes so fast
Elän,
juuri ja juuri hengitän.
Päivästä toiseen samanlaiseen sydän lyö vielä, kello tikittää.
Ei minulla mitenkään ikuisesti aikaa ole, ei todellakaan, on tämä elämä kuin ohikiitävä hetki, johon pitää tarttua ja miettiä seurauksia sitten jälkikäteen.
Silti odotan ja odotan.
Jotain täydellistä, tulevaa, onnellisuutta.
Kunnes tuli viime viikolla se päivä kun todella ymmärsin,
että tässä minulla on ollut jo kauan valmiina kaikki ainekset onnellisuuteen.
Pienistä ihanista asioista on kasvanut kokonaisuuksia. Asiat jotka ovat tätä ennen tuntuneet arkisilta, itsestäänselvyyksiltä ovat koko ajan olleet niitä asioita, jotka on pitäneet mua kasassa, joita olen arvostanut aivan liian vähän. Mutta se tulee nyt muuttumaan.
Se tunne on ihana, kun vaan itkettää ja itkettää, kun tajuaa olevansa niin onnellinen ja siunattu.
Olen vain ollut liian sokea näkemään sitä onnea.
Kuin olisin liian pitkään kulkenut sokeana, pelkurimaisesti pitänyt kädet silmillä, etten vaan näkisi sitä mustuutta, joka kuitenkin vallitsee siellä käsieni takana, vaikka oikeasti, siellähän on ollut ihan valoisaa ♥
juuri ja juuri hengitän.
Päivästä toiseen samanlaiseen sydän lyö vielä, kello tikittää.
Ei minulla mitenkään ikuisesti aikaa ole, ei todellakaan, on tämä elämä kuin ohikiitävä hetki, johon pitää tarttua ja miettiä seurauksia sitten jälkikäteen.
Silti odotan ja odotan.
Jotain täydellistä, tulevaa, onnellisuutta.
Kunnes tuli viime viikolla se päivä kun todella ymmärsin,
että tässä minulla on ollut jo kauan valmiina kaikki ainekset onnellisuuteen.
Pienistä ihanista asioista on kasvanut kokonaisuuksia. Asiat jotka ovat tätä ennen tuntuneet arkisilta, itsestäänselvyyksiltä ovat koko ajan olleet niitä asioita, jotka on pitäneet mua kasassa, joita olen arvostanut aivan liian vähän. Mutta se tulee nyt muuttumaan.
Se tunne on ihana, kun vaan itkettää ja itkettää, kun tajuaa olevansa niin onnellinen ja siunattu.
Olen vain ollut liian sokea näkemään sitä onnea.
Kuin olisin liian pitkään kulkenut sokeana, pelkurimaisesti pitänyt kädet silmillä, etten vaan näkisi sitä mustuutta, joka kuitenkin vallitsee siellä käsieni takana, vaikka oikeasti, siellähän on ollut ihan valoisaa ♥
10. maaliskuuta 2013
there's just a little line between pain and pleasure
you think and you think and you think what have you done,
while you're crying tears of joy,
and in the same time suffer from it,
all from your own choice, own fault
and you imagine all the scars that you have caused to your heart,
because you cared too much
and you have too many fears and too many wishes,
but still you can't be nothing else but happy,
from the bottom of your heart...
...while the fear is killing you inside,
because once you promised to yourself you wouldn't love ever again.
while you're crying tears of joy,
and in the same time suffer from it,
all from your own choice, own fault
and you imagine all the scars that you have caused to your heart,
because you cared too much
and you have too many fears and too many wishes,
but still you can't be nothing else but happy,
from the bottom of your heart...
...while the fear is killing you inside,
because once you promised to yourself you wouldn't love ever again.
22. tammikuuta 2013
I chase your love around a figure 8, I need you more than I can take
Tavallaan mä oon aina pelänny rakkautta, tai pienintäkään välittämistä. Vaikka rakastan sitä tunnetta, kun kokee itsensä merkitykselliseksi, aina pelkään välittää, pelkään tulla välitetyksi. Sillä mikään ei tunnu kestävän ikuisesti. Aina rakkaus sattuu, jotenkin salakavalasti. Mitä enemmän välittää, sitä enemmän on menetettävää. Mutta ihminen taitaa pohjimmiltaan olla hieman masokistinen, koska kituu ja kärsii vain sen takia, että saisi edes pienen hetken (tai parhaimmassa tapauksessa ikuisuuden) tuntea sen huumaavan tunteen kun askel on ihmeellisen kevyt ja maha täynnä perhosia.
Julmaa...mutta niin ihanaa tämä elämä.
Julmaa...mutta niin ihanaa tämä elämä.
4. tammikuuta 2013
music tells more of your personality than you think
Ajattelin hieman raottaa teille musiikkimakuani ja pihistin Siniltä musahaasteen, jonka teinkin sitten kaiken kerralla. Ärsyttää vähän, kun ei kaikkia suosikkeja saanut tähän mukaan, mutta pieni pintaraapaisuhan tämä vain on. Kuunnelkaa toki, kiitosheihei ja hyvää tätä vuotta :)
1. päivä - kappale, jota kuuntelin viimeksi
2. päivä - kappale, joka soi viimeksi päässäni
3. päivä - kappale, joka kuvaa tämän hetkisiä tunteitani
4. päivä - kappale, joka muistuttaa minua jostain paikasta
5. päivä - kappale, jota vihaan
6. päivä - kappale, jota rakastan
7. päivä - kappale, joka muistuttaa minua viime kesästä
8. päivä - kappale, johon en ikinä kyllästy
9. päivä - kappale, jota voisin tanssia
10. päivä - kappale, joka saa minut nukahtamaan (hyvällä tavalla)
11. päivä - kappale suosikkibändiltäni
12. päivä - kappale, josta pitäminen tuhoaa katu-uskottavuuteni
sekä
13. päivä - kappale, jota kukaan ei olettaisi minun rakastavan
14. päivä - kappale, joka kuvaa minua
15. päivä - kappale, jota rakastin mutta en siedä enää
16. päivä - kappale, jonka kuulin ennen monesti radiosta
17. päivä - kappale, jonka toivoisin kuulevani radiosta
18. päivä - kappale suosikkilevyltäni
19. päivä - kappale, jota kuuntelen vihaisena
21. päivä - kappale, jota kuuntelen iloisena
22. päivä - kappale, jota kuuntelen surullisena
23. päivä - kappale, jonka haluan soivan häissäni
24. päivä - kappale, jonka haluan soivan hautajaisissani
25. päivä - kappale, jokaa hymyilyttää minua
26. päivä - kappale, joka on mielestäni legendaarinen
27. päivä - kappale, jonka toivoisin osaavani soittaa
28. päivä - kappale, joka saa oloni syylliseksi
29. päivä - kappale lapsuudestani
30. päivä - suosikkikappaleeni tähän aikaan vuosi sitten
31. päivä - kappale, joka saa minut itkemään
32. päivä - kappale, josta kaverini pitävät
33. päivä - kappale, jota lauloin viimeksi
34. päivä - kappale, jota joku perheestäni kuuntelee
35. päivä - kappale, jonka osaan täysin ulkoa
36. päivä - kappale, josta saan kylmiä väreitä
37. päivä - kappale, jota hyräilen usein
38. päivä - kappale, joka muistuttaa minulle tärkeästä ihmisestä
39. päivä - kappale, josta olen alkanut viimeaikoina pitämään
40. päivä - kappale, jota kuuntelen seuraavaksi
31. joulukuuta 2012
nothing can compare to deserving your dream
Kerran katsoin niin, silmiis syviin, upottaviin,
Taisin eksyä, tietä takaisin etsin loputtomiin,
kunnes ymmärsin olevani jo
kotona.
Taisin eksyä, tietä takaisin etsin loputtomiin,
kunnes ymmärsin olevani jo
kotona.
Hyvästi 2012 ja kiitos kaikesta.
19. joulukuuta 2012
you said sit down right here where you belong
Kuinka olla onnellinen,
kun et koskaan voi uskoa olevasi onnellinen,
sillä tuntuu että vain muut kuin sinä itse voisit olla onnellinen,
joten et varmasti voi edes tietää miltä todella tuntuu olla onnellinen,
mutta jos kuitenkin vahvasti uskot olevasi onnellinen,
voitko jättää sen kaiken pahan syrjään ja vain olla onnellinen?
Miksi pelkään olla onnellinen?
Voinko oppia olemaan onnellinen?
Mitä vaatii että voin sanoa olevani onnellinen?
En tiedä, mutta itse voin vain tyytyä siihen että tunnen olevani todella lähellä kaunista ydintä ja huumaa tunnetilassa nimeltä onnellisuus, joka on avain siihen että aidosti hymyillen ja nauraen pitkästä aikaa voin todella sanoa olevani onnellinen.
Antakaa anteeksi,
antakaa olla,
antakaa nyt hetken aikaa,
aikaa olla kerrankin onnellinen.
kun et koskaan voi uskoa olevasi onnellinen,
sillä tuntuu että vain muut kuin sinä itse voisit olla onnellinen,
joten et varmasti voi edes tietää miltä todella tuntuu olla onnellinen,
mutta jos kuitenkin vahvasti uskot olevasi onnellinen,
voitko jättää sen kaiken pahan syrjään ja vain olla onnellinen?
Miksi pelkään olla onnellinen?
Voinko oppia olemaan onnellinen?
Mitä vaatii että voin sanoa olevani onnellinen?
En tiedä, mutta itse voin vain tyytyä siihen että tunnen olevani todella lähellä kaunista ydintä ja huumaa tunnetilassa nimeltä onnellisuus, joka on avain siihen että aidosti hymyillen ja nauraen pitkästä aikaa voin todella sanoa olevani onnellinen.
Antakaa anteeksi,
antakaa olla,
antakaa nyt hetken aikaa,
aikaa olla kerrankin onnellinen.
11. joulukuuta 2012
what would you say, if you could see me now
Pelkään.
Kuka olet?
Älä tule lähemmäksi.
Kuka tuskaani hiljaa koskettaa?
Kuka yksinäisyyden verhoa varovasti raottaa?
Se olitkin Sinä koko ajan.
Jumala.
Kuka olet?
Älä tule lähemmäksi.
Kuka tuskaani hiljaa koskettaa?
Kuka yksinäisyyden verhoa varovasti raottaa?
Se olitkin Sinä koko ajan.
Jumala.
6. joulukuuta 2012
and I wonder if it ever crossed your mind, for me it happens all the time
Tiedän että kaikkea ei saata unohtaa,
mutta toivon että anteeksi voi antaa.
Yksin täytyy näköjään,
jokaisen kulkea polku pimeään,
jotta pystyy valon näkemään.
Miksi sydämessäni aina pelko asustaa,
kaikkoaako epäluulo koskaan?
Aivan sama kestääkö tämä kaikki hetken vai ikuisuuden,
saa se minut nöyrtymään ystäväksi hiljaisuuden.
mutta toivon että anteeksi voi antaa.
Yksin täytyy näköjään,
jokaisen kulkea polku pimeään,
jotta pystyy valon näkemään.
Miksi sydämessäni aina pelko asustaa,
kaikkoaako epäluulo koskaan?
Aivan sama kestääkö tämä kaikki hetken vai ikuisuuden,
saa se minut nöyrtymään ystäväksi hiljaisuuden.
24. marraskuuta 2012
although I've made up my mind my heart is refusing me
Käsiini kaikki kaunis aina hajoaa
hetket menneet lipuu kauas ulottumattomaan
unohtaminen on eräänlaista vapautta, surun unohtaa vain suremalla, sanotaan
mutta ei ikänsä kaivannut kokonaan voi unohtaa
eivät siipeni olleetkaan vielä tarpeeksi vahvat yksin jatkamaan.
Vielä huokaisen iltaan väsyneen ja hiljaisen,
yksinäisen rukouksen, Sinun huomaas jätän sen.
Sydämeeni piilotan, minä muiston kauneimman,
sitä kaipuussani kannan, tämän yön ja ainiaan.
hetket menneet lipuu kauas ulottumattomaan
unohtaminen on eräänlaista vapautta, surun unohtaa vain suremalla, sanotaan
mutta ei ikänsä kaivannut kokonaan voi unohtaa
eivät siipeni olleetkaan vielä tarpeeksi vahvat yksin jatkamaan.
Vielä huokaisen iltaan väsyneen ja hiljaisen,
yksinäisen rukouksen, Sinun huomaas jätän sen.
Sydämeeni piilotan, minä muiston kauneimman,
sitä kaipuussani kannan, tämän yön ja ainiaan.
9. marraskuuta 2012
even though it hurts, you're my favourite pain
Kuinka voin todella antaa anteeksi, jos en silti kykene koskaan unohtamaan? Miten voi olla niin hankalaa sanoa olevansa yksinäinen, heikko, väsynyt? Miksi on niin hankala luottaa? Miksi toistan eilisen virheet heti huomenna? Enkö koskaan opi? Jäänkö sen takia lopulta aivan yksin? Onko todella edes olemassa ihmistä joka ymmärtäisi juuri minua? Miksi menneisyys seuraa minne menenkin? Kuka olen, mitä haluan, mihin kuulun? Tuleeko rikkinäisestä koskaan täysin ehjää?
Mulla on nurkat, taskut ja kädet täynnä tälläsiä kysymyksiä. En tiedä enää mihin niitä seuraavaksi varastoisin. Kaiken takana kuitenkin vain yksi kysymys, joka pyörii mielessä pientä ympyrää, koko ajan. Minkä takia mä nousen aamuisin ylös sängystä, mitä varten, ketä varten, minkä takia mun tarvis jaksaa enää yhtään askelta? Kaiken sen pahan jälkeen mitä mulle on ikinä tapahtunut. Onko aina pakko jaksaa jatkaa eteenpäin? Pelkään, en halua tietää seuraavaa pettävää askelmaa. Entä jos en enää kestä yhtään enempää vastoinkäymistä?
Mutta tässä hiljaisuudessa mä vihdoin todella kuulen sen.
Sen kuinka tuolla jossain syvällä sydän pitkästä aikaa hiljalleen rasahtelee rikki.
Jälleen kerran kaikki vain vanhojen aikojen tähden, joita en koskaan saa pyyhittyä pois.
Mulla on nurkat, taskut ja kädet täynnä tälläsiä kysymyksiä. En tiedä enää mihin niitä seuraavaksi varastoisin. Kaiken takana kuitenkin vain yksi kysymys, joka pyörii mielessä pientä ympyrää, koko ajan. Minkä takia mä nousen aamuisin ylös sängystä, mitä varten, ketä varten, minkä takia mun tarvis jaksaa enää yhtään askelta? Kaiken sen pahan jälkeen mitä mulle on ikinä tapahtunut. Onko aina pakko jaksaa jatkaa eteenpäin? Pelkään, en halua tietää seuraavaa pettävää askelmaa. Entä jos en enää kestä yhtään enempää vastoinkäymistä?
Mutta tässä hiljaisuudessa mä vihdoin todella kuulen sen.
Sen kuinka tuolla jossain syvällä sydän pitkästä aikaa hiljalleen rasahtelee rikki.
Jälleen kerran kaikki vain vanhojen aikojen tähden, joita en koskaan saa pyyhittyä pois.
8. marraskuuta 2012
liebster
Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu,
mutta voi myös tarkoittaa suosikkia.
Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota
blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka
antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia, (joilla on alle
200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit
palkinnon antavat sen eteenpäin viidelle blogille.
Kiitos paljon Lauralle :')
Valitsemani viisi blogia ovat:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)