Mitään pahaa tahdo en,
sitä tarpeeks tehtiin jo,
en lakkaa miettimästä,
onko sitä samaa menneisyyttä meidän tulevaisuus.
Älä päästä irti kädestäni,
vaikka yritän juosta jo pois,
peloissani ja epäuskoisena,
avaa silmäni,
kun on hetken kerrankin niin kaunista.
Pelkään vain loppua,
katkeran suloista ja yhtäkkistä,
en itse aiheuttanut itselleni sitä,
etten koskaan ole uskonut onnellisiin loppuihin.
Miten niin muka hauras?
Kuivaa nyt vain tätä kyyneltenvirtaa,
sano että kaikki on viimein hyvin,
ettei ole hätää.
Joskus harvoin kaikki tuntuu vaan niin kovin selvältä;
minä tarvitsen sinua,
unohtaisimpa kaiken muun.
Kerro välitätkö,
jos en usko,
sano se sata kertaa uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti