Kuinka olenkaan saanut monesti huomata että muistojen, oikeasti tapahtuneiden pienten tarinoiden kieltäminen ja hylkääminen mielen perukoille on kuin kadottaisi palan itseään. Kaikkien niiden tarinoiden kautta on kuitenkin minusta tullut juuri tälläinen kuin olen nyt tässä. Seikat eivät tule ikinä muuttumaan ja menneisyys on kuin sinetöity, vääristely ja itselle valehtelu tapahtuneista vaivuttaa mielen vain eräänlaiseeen tunteettomuuteen. Ja jos olet tunteeton, kuinka koskaan voit kohdata uuden päivän niin, että siitä jäisi yhtään uutta mieleenpainuvaa muistoja, joista lopulta kokoat elämäsi koko tunnepalapeliä? Ilman niitä huonoja muistoja et voisi koskaan kylliksi arvostaa niitä hyviä ja onnellisia muistoja, onnen hetkiä. Älä koskaan sano 'en koskaan', oma asennoituminen todella vaikuttaa aivan kaikkeen, ovat paloja jotka ovat täydentyneet elämäni arvoituksessa viime aikoina. Olen oppinut että muistot tulevat aina olemaan osa minua, niin hyvässä kuin pahassa. Pitää näyttää maailmalle että on oppinut virheistään ja ennen kuin huomaakaan uskaltaa tavoitella jo paljon korkeammalle ennen.
"Don't be a person who believes in dreams. Be a person who also believes doing something for them"
