Käsiini kaikki kaunis aina hajoaa
hetket menneet lipuu kauas ulottumattomaan
unohtaminen on eräänlaista vapautta, surun unohtaa vain suremalla, sanotaan
mutta ei ikänsä kaivannut kokonaan voi unohtaa
eivät siipeni olleetkaan vielä tarpeeksi vahvat yksin jatkamaan.
Vielä huokaisen iltaan väsyneen ja hiljaisen,
yksinäisen rukouksen, Sinun huomaas jätän sen.
Sydämeeni piilotan, minä muiston kauneimman,
sitä kaipuussani kannan, tämän yön ja ainiaan.
24. marraskuuta 2012
9. marraskuuta 2012
even though it hurts, you're my favourite pain
Kuinka voin todella antaa anteeksi, jos en silti kykene koskaan unohtamaan? Miten voi olla niin hankalaa sanoa olevansa yksinäinen, heikko, väsynyt? Miksi on niin hankala luottaa? Miksi toistan eilisen virheet heti huomenna? Enkö koskaan opi? Jäänkö sen takia lopulta aivan yksin? Onko todella edes olemassa ihmistä joka ymmärtäisi juuri minua? Miksi menneisyys seuraa minne menenkin? Kuka olen, mitä haluan, mihin kuulun? Tuleeko rikkinäisestä koskaan täysin ehjää?
Mulla on nurkat, taskut ja kädet täynnä tälläsiä kysymyksiä. En tiedä enää mihin niitä seuraavaksi varastoisin. Kaiken takana kuitenkin vain yksi kysymys, joka pyörii mielessä pientä ympyrää, koko ajan. Minkä takia mä nousen aamuisin ylös sängystä, mitä varten, ketä varten, minkä takia mun tarvis jaksaa enää yhtään askelta? Kaiken sen pahan jälkeen mitä mulle on ikinä tapahtunut. Onko aina pakko jaksaa jatkaa eteenpäin? Pelkään, en halua tietää seuraavaa pettävää askelmaa. Entä jos en enää kestä yhtään enempää vastoinkäymistä?
Mutta tässä hiljaisuudessa mä vihdoin todella kuulen sen.
Sen kuinka tuolla jossain syvällä sydän pitkästä aikaa hiljalleen rasahtelee rikki.
Jälleen kerran kaikki vain vanhojen aikojen tähden, joita en koskaan saa pyyhittyä pois.
Mulla on nurkat, taskut ja kädet täynnä tälläsiä kysymyksiä. En tiedä enää mihin niitä seuraavaksi varastoisin. Kaiken takana kuitenkin vain yksi kysymys, joka pyörii mielessä pientä ympyrää, koko ajan. Minkä takia mä nousen aamuisin ylös sängystä, mitä varten, ketä varten, minkä takia mun tarvis jaksaa enää yhtään askelta? Kaiken sen pahan jälkeen mitä mulle on ikinä tapahtunut. Onko aina pakko jaksaa jatkaa eteenpäin? Pelkään, en halua tietää seuraavaa pettävää askelmaa. Entä jos en enää kestä yhtään enempää vastoinkäymistä?
Mutta tässä hiljaisuudessa mä vihdoin todella kuulen sen.
Sen kuinka tuolla jossain syvällä sydän pitkästä aikaa hiljalleen rasahtelee rikki.
Jälleen kerran kaikki vain vanhojen aikojen tähden, joita en koskaan saa pyyhittyä pois.
8. marraskuuta 2012
liebster
Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu,
mutta voi myös tarkoittaa suosikkia.
Liebster-palkinnon ajatuksena on saada huomiota
blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa.
1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka
antoi haasteen sinulle.
2. Valitse viisi blogia, (joilla on alle
200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset kelle jätit
palkinnon antavat sen eteenpäin viidelle blogille.
Kiitos paljon Lauralle :')
Valitsemani viisi blogia ovat:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)