how could I believe in me ?

Kuinka voisin

olla vihainen

ikinä enää

kenellekään,

kun kaikesta

voin kuitenkin syyttää

lopulta vain

itseäni

?

Kuinka voisin

syyttää lopputuloksesta

ketään muuta

kuin itseäni,

kun kaikki

lopulta kuitenkin

oli kiinni

omista valinnoistani,

jotka valitsin

väärin

?

Kuinka voisin

käsittää että

joku todella

voisi välittää

juuri minusta,

kun en itsekkään tiedä

kuka minä

olen

?

Kuinka voisin

todella uskoa

kun lupaat

pysyä siinä

aina

ja

ikuisesti,

juuri minun

vierelläni

?

don't stress, don't cry, we don't need no wings to fly

Pysähdy.
Kuuntele hetken verran,
tätä hiljaisuutta.
Ei oo oikeeta paikkaa tai aikaa,
sanoa hyvästi.
Ei oo helppoo että kävi näin,
onko meistä toisiamme silmiin katsomaan?
Sano että onnellisia loppuja on vain saduissa,
niin mä lähden,
mutta lupaan etten koskaan unohda,
enkä koskaan anna anteeksi itselleni anteeksi.

dry your tears, my dear, our happiness is out there maybe over the river

En halua ikinä nähdä sinua allapäin, ole vain noin, onnellinen
Oli tämä ollut menneisyyttä jo vähän aikaa, painajaista toistuvaa
Mutta äsken siinä lähellä hymyilit, hymyilin, vai kuvittelinko vain?
Alusta asti olen ikävöinyt vain sinua, ymmärräthän sen?
Mitä enemmän välität, sen enemmän on menetettävää, mutta en siitä piittaa
Tiedän että nyt ilmestyt uniini, hetken olet vielä tässä vierellä
Joten jatkan nukkumista, pitääkseni sinut vielä hetken kanssani

who would have known how bittersweet this would taste?

Varhain opin millaista onni onkaan, kuinka se ei kestä kauaa

Vieläkin haluan tietää, miksi kauan sitten et palannutkaan

Pian kadotin suunnan, polku kaltevana vietti mutkaan

Nyt etsin kadonnutta aikaa, jotain josta jouduin luopumaan

Liian usein mietin, että oliko se totta ollenkaan

Ainoa mahdollisuus, jonka heitin hukkaan

Mennyttä kaikki, vaikka ei sitä hyväksyä voi kai koskaan

Katuisin vaan en tiedä kuinka, enkä enää edes minkä tähden

I finally found my missing puzzle piece, I'm complete

"Somebody asked me if I knew you. A million memories flashed through my mind but I just smiled and said no"

Kuinka olenkaan saanut monesti huomata että muistojen, oikeasti tapahtuneiden pienten tarinoiden kieltäminen ja hylkääminen mielen perukoille on kuin kadottaisi palan itseään. Kaikkien niiden tarinoiden kautta on kuitenkin minusta tullut juuri tälläinen kuin olen nyt tässä. Seikat eivät tule ikinä muuttumaan ja menneisyys on kuin sinetöity, vääristely ja itselle valehtelu tapahtuneista vaivuttaa mielen vain eräänlaiseeen tunteettomuuteen. Ja jos olet tunteeton, kuinka koskaan voit kohdata uuden päivän niin, että siitä jäisi yhtään uutta mieleenpainuvaa muistoja, joista lopulta kokoat elämäsi koko tunnepalapeliä? Ilman niitä huonoja muistoja et voisi koskaan kylliksi arvostaa niitä hyviä ja onnellisia muistoja, onnen hetkiä. Älä koskaan sano 'en koskaan', oma asennoituminen todella vaikuttaa aivan kaikkeen, ovat paloja jotka ovat täydentyneet elämäni arvoituksessa viime aikoina. Olen oppinut että muistot tulevat aina olemaan osa minua, niin hyvässä kuin pahassa. Pitää näyttää maailmalle että on oppinut virheistään ja ennen kuin huomaakaan uskaltaa tavoitella jo paljon korkeammalle ennen.

"Don't be a person who believes in dreams. Be a person who also believes doing something for them"

I never wanna lose you so if I had to I would choose you

On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista

Että kuiskauskin on huuto

En vaihtais sekunttiakaan
Ne sanat jotka sanomatta jäivät
Ne sanat sanomattakin jo tietää jokainen
Sanot loppuun lauseet, jotka aloitan
Täydentää ajatusta toive loputtomuuden
Olin hävittänyt kaiken joka sinusta muistuttaa
Lähes kokonaan sinut jo melkein unohdin
Jos en tietäis että siellä olet, en jatkais
Katsettani maasta en sais
En enää, en enää tahdo koskaan unohtaa
Pimeän tultua puristan kättäs kovempaa
Oothan tässä vielä huomenna?
Voisin kuunnella nauruasi soivaa ikuisuuteen
Herään painajaiseen toistuvaan
Oliko unta tämä kaikenkaikkiaan?
Kerää talteen palaset kun hajoan
Tai älä lähde ollenkaan.

you're gonna make me lonesome when you go

10 askelen oikotie elämääni:

1. et osaa arvostaa jotain tarpeeksi
2. menetät sen
3. itket muutaman päivää, maailmassa ei tunnu olevan mitään elämisen arvoista, muuta kuin jäätelön syönti
4. palaat arkeen ja nauramalla peität alleen kaiken pahan olon, pettymyksen, surun, tuskan, itsesyytöksen.
5. valheiden avulla eristäydyt silti useasti muusta maailmasta pohtimaan asiaa siihen asti ettet enää kykene kunnolla ajattelemaan yhtään mitään järkevästi
6. suljet ko. ajatukset kiellettyjen ajatusten soppiin ja yrität kompuroiden jatkaa eteenpäin todellisuudessa, siinä onnistumatta.
7. kielletyt ajatukset siirtyvät loputtomiksi painajaisiksi alitajuntasi kehittämiin todentuntuisiin kauhunäytelmiin, yrität vähentää nukkumistasi
8. kun unet lopulta päättyvät, yrität kaikinmahdollisin tavoin unohtaa ne, mm. järjestämällä mahdollisimman paljon tekemistä ja näin vähentää aikaa ajatuksille
9. et kuitenkaan unohda uniasi ja keksit erilaisen ja paljon miellyttävämmän loppuratkaisun tarinalle mielessäsi ja alat vähitellen uskoa sen todenperäisyyteen, soimaat silti salaa itseäsi siitä ettei näin ikinä oikeasti käynyt
10. jatkat viimein elämää eteenpäin ilman menetettyä asiaa, taas hieman katkerampana ja päätyeen suoraan takaisin kohtaan 1, josta homma jatkuu eteenpäin numerojärjestyksessä hamaan tulevaisuuteen eri vaiheiden kestot aina vaihdellen.

if you think it's a game, let's play

Eihän tässä pitänyt olla mitään menetettävää,
Onko se niin että et menetä mitään, jos et itke, et välitä?
Pidät kiinni kovempaa,
Kuinka mä voisin sen sulle sanoa, että haluan vaan pois?
Ei tää mennyt yhtään niinkuin sovittiin.
Jäit mun sydämeen, vaikka lupasit tulla vaan käymään.

you maybe can't see me but I'm still right here by your side

Aito oppiminen sattuu, raapii, repii.
Aito oppi kaataa ojaan,
saa mielen ruvelle ja saa näkemään tähtiä.
Mutta ojassa jos missään opit.

Päivät kuin unta, nopeasti haihtuvaa, katoavaa, ei toista samanlaista tule kuitenkaan,

Mitä me jälkeemme edes jätetään, mitään pysyvää ei milloinkaan,

Hädissään puristaa muistoja rintaansa vasten tyttö, ei tahdo niitä kadottaa,

Mutta ei ikänsä kaivannut kokonaan voi koskaan kai unohtaa,

Tahtoo hartaasti uskoa että elämän syrjässä roikkuva voi todella pelastua,

Vaan pitää opetella uudestaan joka aamu hengittämään, elämään, ymmärtämään, arvostamaan, rakastamaan,

Sillä ei koskaan opi tyttö arvostamaan sitä mitä hänellä jo on,

Ennen kuin kääntyy ja huomaa kaiken jo kadonneen,

Jäljelle jääneen vain kolon suuren.

show me the way and I'll follow 'till the day my heart stops beating

Rakasta haavojasi.
Haavat ovat silmien sukua.
Ilman haavoja,
et löydä sinne,
missä haavoja ei enää ole.

maybe it's not about the happy ending, maybe it's about the story

Minä pyydän.
Älkää yrittäkö koskettaa sydäntäni, teitte sen jo.
Älkää yrittäkö ymmärtää, en ansaitse ymmärrystä.
Älkää pysähtykö, jatkakaa vain matkaanne.
Kenenkään ei tarvitse tietää.
Juoksen vain eteenpäin, etten ehtisi itkeä.
Päätin, etten käänny enää takaisin.
Siksi heitin kaiken menemään.
Siksi en saa nyt sanoa olevani "yksinäinen".

tell me how to get back to, back to summer paradise with you

Torquay, Englanti 16.7-5.8.2012

Ehkä elämäni ikimuistoisimmat ja hauskimmat viikkoni ikinä. Sain tutustua ihaniin ihmisiin, nauraa, itkeä ja olla oma itseni, vielä hetken verran ennen arkeen paluuta. Oli kuitenkin aina mentävä sinne ja tehtävä tätä, mutta koskaan en ehkä ole silti tuntenut itseäni niin vapaaksi kaikesta taakasta, ajatuksista ja velvoitteista. Sai todella unohtaa, elää ja hengittää sisäänsä sitä raikasta meri-ilmaa ja antaa tuulen pörröttää hiukset sekaisin. Jään niin kaipaamaan sitä tunnelmaa, kieltä, englantilaisia ystävälliä ihmisiä ja muutenkin koko kulttuuria. Sain olla millainen halusin olla ja minut hyväksyttiin sellaisena. Ainoa asia mitä voin enää ajatella on se kuinka helposti voisin todella lähteä, jättää kaiken ja muuttaa ulkomaille isompana. Hankkia sieltä työpaikan ja aloittaa uuden elämän sellaisessa kulttuurissa jossa ventovieraatkin ovat sinulle ystävällisiä kun kävelet kadulla. Jospa oikea paikkani ja tulevaisuuteni todella löytyisikin jostain tuolta rapakon takaa. Siinä unelma jota voin alkaa havittelemaan.

Mun matka ei ois ollu mitään ilman sua Laura rakas. Oot vaan päivä päivältä tärkeempi ja vaikket nyt löydykkään aina joka hetki siitä viereltä, oot aina mun sydämessä ♥

no matter what I say, believe me, I miss you too

Vasta nyt alan miettimään, olenko vain hukannut aikaani.
Kaiken aikaa olenko tavoitellut jotain saavuttamatonta.
Voinko ikinä tulla ehjäksi, jos todellisuudessa kaikki ihmiset joita näen, lähellä ja kaukana, eivät olekkaan niin ihailtavan ehjiä, tasapainoisia ja onnellisia kuin miltä ulkoapäin näyttävät. Ulkokuori vain valehtelee.
Jokainen on joskus hajonnut ja sitten jälkeen päin kasattu uudelleen kokoon. Jokainen kerta on jättänyt ihmiseen ainutlaatuiset jäljensä ja arpensa. Kenenkään palapeli ei ole täydellinen. Voi kuinka lohduttava ajatus :)

I love you more every mile you go away

Jokainen hetki kun pelkäsin karkaavasi muistuu nyt mieleeni niin kirkkaana,

nyt annoin sinun itse mennä ja yritän uskotella itselleni että näin oli parempi.

Suljit silmäsi ja nukuit ikuiseen uneen sylissäni, matkaasi jatkoit laitumille vehreimmille,

jälkeesi jätit suuren ikävän ♥

27.3.2005 - 5.7.2012

En ikinä unohda ♥